Sitä samaa kuin ennenkin

Olettekos te kaivanneet minua selostamaan, miten samanlaista ja tylsää elämää minä vietän? No. minäpä taas kerron.

Kauniita, siis suorastaan herkkiä päiviä on ollut.

Nukkunut oenmelkoisesti. Minulla on suuri unentarve. "Pomollakin" kait olisi unentarvetta, etenkin kun se on heräillyt liian aikaisin ja nukkunutyöt levottomasti.

Parvekkeella on käyty ilmaa haistelemassa.

Mutta on me lenkkeiltykin.

Meressä olisi ollut hanhi, jos toinenkin, mutta ei ehditty nyt niitä laskemaan.

"Pomo" on vähän kyllästynyt sukkien neulontaan, mutta yrittää kuulemma vielä yhden parin tekemään ennen asunnottomien yötä..

Perunaa ja sipulia

"Pomo" aina sanoo kaikille, että kasvimaalla on niiiin kovin rentouttavaa. Kumma, ettei se käy siellä useammin. Suurimman osan kesästä tänäkin vuonna - kuten muinakin - tämä palsta olisi sopinut siihen kategoriaan, mistä yleisesti sanotaan, että miksei niitä anneta niille, jotka haluaisi tehdä töitä.

No, tänään sitten vietettiin muutama tunti siinä viidakossa, minkä pitäisi olla hyvin hoidettu kasvimaa.

Tuo maa on niin loistavaa, että siellä kasvaa kaikkea, mitä sinne laitetaan, hoidettiin tai ei.

Löysin jotain syötävää.

"Pomolla" oli tietenkin asiasta jotain valitettavaa

vaikka oli itsekin kaivanut esille jotain syötävää.

Maistelin sitten perunaa, vaikkei siitäkään kiitosta kuulunut.

Mitens tää kesäkurpitsa puoli? Jättikurpitsat pelastettiin viime hetkellä, mutta kesäkurpitsat on vielä täällä.

Pitäiskö minun jemmata ne johonkin kuoppaan?

Sipulitkin oli vielä maassa. Niitä ei kiito, minulle.  Varmaan tosi kiva ruoka ja silleen, mutta hirveä haju. "Pomo" usein kyllä haisee melkein samalle.

Katsoin tässä tuota palstaa ja ajttelen, että ehkä olis syytä tulla uudestaankin.

Ahaa, joku liikkuu tuolla tiellä. En viitsi sanoa mitään.

Mutta naapuripalstalle ei tartte tulla uhoamaan kenenkään. Me ei tästä palstasta luovuta ikinä. Muuttakaa itse, jos ei kelpaa.

Minäkö agressiivinen. Ei suinkaan. Tämä nyt vain on minun palsta - no, vähän tuon "pomonkin" - . Mutta oli niin tai näin, ei tartte tulla arvostelemaan!

"Pomon" oli pakko päästä vielä sanomaan, että "Pete Parkkonen on ihana"!

Minä menen, minä menen...

...merenrantaan

Oli kaunis päivä ja kun "pomo" oli toipunut aamun jumppasessioistaan, lähdettiin ihan oikealle lenkille kohti Vanhankaupunginlahtea.

Siellä oli muitakin liikkeellä, puheliaitakin ihmisiä. Mutta mehän tietenkin mentiin ihan omia polkujamme.

Tämän pihlajan juurella minua on ennenkin kuvattu. Mutta ei kait se haittaa vaikka joka vuosi tulisi uusi kuva samassa paikassa.

Sain taas olla välillä irti näillä rantakallioilla muutenkin kuin kuvausta varten.

Lintutornillakin piipahdettiin. Ei me mitään lintuja nähty. Hanhia kyllä kuultiin eli ne eivät sittenkään ole vielä lähteneet etelään vaikkeivat enää lennäkään parvekkeen ohi.

Mäyränpesiä ei voi ohittaa kurkkaamatta sisään vaikkei juuri näissä näyttänyt olevan kovin vilkasta elämää. Ainakin joskus täällä on mäyriä elänyt. Varmaan myös supikoirat ja ketut ovat näitä luolia käyttäneet joskus.

Kun tultiin pellon laitaan, "pomo" päättikin antaa minun juosta vapaana.

Kun kaukana tiellä meni koiria, sain käskyn tulla pellon reunalla. Käytin tilaisuuden hyväkseni ja söin heinää. Nyt pitää tankata, kun talvi on kuulemma tulossa ja heinät häviää. Minhän en mitään purkkiheinää syö.

Mutta sitten tuli lupa lähteä.

Ja minähän painalsin menemään häntä pystyssä.

Välillä piti pysähtyä katsomaan, pysyykö "pomo" perässä.

Aika pitkään juoksentelin pellolla ennenkuin jatkettiin matkaa. Käväistiin myös koirapuistossa. Olisi menty isojen puolella, mutta siellä lymyili joku nainen puskissa. Oltiin siis pienten puolella. Kun isojen puolella ei näkynyt mitään liikettä, mentiin sinne. "Pomo" näki naisen puskissa ja kyseli, onko koiraa ja minkälaista. Nainen ei vastannut, mutta vähän ajan päästä puskista tuli iso koira karvat pystyssä. Minä ärhdin, mutta "pomo" piti minua kiinni, etten päässyt sen ärisijän kimppuun. Lähdettiin poia ja "pomo" sanoi ihan kohteliaasti naiselle, että olisi kiva tietää, millaisia koiria puistossa on, kun tulee sinne. Nainen ei vastannut vaan hävisi taas puskiin. Sinne se jäi lymyilemään koiransa kanssa. Outo!

Eikös meillä olekin kiva kotiintulotie, kun on noita puita ja ruohoa.

Ja ihan kotinurkalla on näin rehevää.

Käytiin me eilen illallakin ihan kivalla lenkillä.

Kun tässä on kyse menneistä, voidaan juttua vähän värittääkin.

Eilenhän oli melkoinen myrsky ja myräkkä.

Taivaalla oli kyllä oikeastikin hienoja värejä, mutta ei tämä ihan aitoa ole.

Totta sen sijaan on se, että aurinko laskee kohta hyppyrin taakse.

Kohti vapautta

Onpas ollut väsyttävä työrupeama. Kuusi viikkoa ja parhaimmillaan en ehtinyt edes eväistä syömään. Unetkin on jääneet aika vähiin, joten ihanaa, kun tänään on viimeinen työpäivä taas kerran ja alkaa neljän viikon eläkejakso. Aion juhlia tätä menemällä töistä suoraan kuntosalille, saunaan ja sitten kotiin avaamaan punkkupullo. Olen mielestäni sen ansainnut. Sen verran on ollut rankkaa.

Ai, että sinulla muka rankkaa. Antakaa minun nauraa. Jos tässä jollakulla on ollut rankkaa, niin minulla. Täytyy tuota "pomoa" pitää koko ajan silmällä, kun ei se yksin pysty mihinkään. Sen lisäksi on lapset hoidettavana. "Pomo" omasta mielestään on se, joka hoitaa, mutta kyllähän me kaikki tiedetään, ettei se yksin kykene. Miksi se muuten ottaisi minut aina mukaan. Apua tarvitsee.

 

Ne naureskelevat ja pelleilevät keskenään ja tarkkailevat samalla, huomataanko. Pomohan ei mitään näe, mutta minä olen tarkkana.

Katsokaa nyt itsekin. Eikös noista ilmeistä huomaa, että jotain on tekeillä.

Etenkin noita ruokailuja minun on valvottava hyvin tarkkaan.

Sanoiko, joku siellä, että minä kerjään. Inhottavaa! En minä kerjää. Minä ensiksikin tarkkailen, että ruoka on kyllin laadukasta ja toiseksi pidän huolen, että siisteys säilyy. Alistun syömään pöydältä putoavat muruset, etteivät ne likaa lattiaa. Vastuullinen tehtävä sekin.

Minä osallistun myös leikkeihin. "Pomo" on niin surkea leikkijä, että pakko on minun esittää välillä keijua ja prinsessaa ja kaikkea sellaista, mitä pikkutyttöjen leikkeihin kuuluu. "Pomo" häärii omissa oloissaa kameransa kanssa vaikka leikkijää kovasti kaivattaisiin.

Välillä pitää mennä siskosten väliin, ettei tule kinaa tilasta tai leluista.

Usein saan kyllä palkinnoksi hellyyttä. Sitähän ei koiran elämässä ole koskaan liikaa. Ovat useat vieraat huomauttaneetkin, että eikö "pomo" minua ollenkaan silittele, kun olen niin silitysten perään. Minä lähinnä kartan "pomoa", jos se tulee kädet ojossa minua päin. Aikoo kuitenkin leikata kynnet tai putsata korvat tai laittaa silmätippoja tai jotain muuta inhaa. Vieraat ovat paljon luotettavampia vaikka "pomokin" joskus esittää mukavaa tyyppiä ja silittelee vain ilman taka-ajatuksia.

 

Pelkkä ruokien vahtiminen ei tietenkään riitä. Tarvitaan muutakin laaduntarkkailua. Minä tarkistin lelujen turvallisuuden sinä aikana, kun PikkuE tarkasti minun koppini nurkat. Vastavuoroisuutta tarvitaan näissä ihmissuhteissa.

 Laatikossa näytti olevan ihan kunnollisia leluja, joten siirryin tarkastelemaan ympäristöä. Kun tällaisia otuksia kulkee lattioilla, pitää niiden tavat tietenkin tarkistaa. Toinen kiltisti paljasti mahansa, joten nuuskin vain hännäntyven ja totesin, että vaaraton on.

Toinen yritti hiipiä karkuun sinä aikana, kun tutkin toista. Sain sen kiinni viime tipassa.

Yritin ihan kohteliaasti keskustella, mutta tyyppi vain näytti hammasta.

Eihän siinä auttanut kuin ottaa itsekin kovat otteet käyttöön. Kyllä tämäkin sitten kellistyi, kun tein selväksi, ettei minun kanssa ryppyillä.

PikkuEhän on yleensä helppo tapaus hoidettavaksi. Minulla jää aikaa tarkkailla myös IsoEn puuhia.

"Pomo" on kuitenkin tartuttanut PikkuEhenkin tuon kuvausinnon, joten joudun välillä suorastaan useiden kameroiden ristituleen. Mutta onhan tämä poseeraus aika tuttua puuhaa.

On tässä viikon mittaan toki muutakin ehditty kuin lapsia hoitaa. Säitäkin on ollut kaikenlaisia. Niitä on tietenkin parvekkeelta ihmetelty. On paistanut  ja satanut ja tietenkin tuullut välillä tosi lujaa.

  Olipa yhtenä yönä pakkastakin. Pakkasyön tullessa käytiin "pomon" ja Antin kanssa puukon ja taskulampun kanssa hakemassa jättikurpitsat parempaan talteen. Olo oli kuin omenavarkaisssa vaikka ihan vain omalta palstalta saalista haettiin. Antin mielestä koko idea oli tyhmä, mutta minä tykkäsin.

 Enni huovutti eilen itselleen saippuan. Huovutus on noita uusia "pomon" hullutuksia. Toivottavasti se nyt eläkeviikkojen aikana harrastaa enemmän ulkoilua ja vähemmän sisällä lojumista. Minä olen täynnä energiaa. "Pomo" valittaa, ettei saa tarpeeksi liikuntaa. Se nyt ei ainakaan minusta ole kiinni. Pitkiä lenkkiä toivon siis jatkossa.

Mûmak se jaksaa valittaa. Täytyy yrittää muistaa ne pitemmät lenkit. Jätän kohta jäähyväiset näille näkymille muutamaksi viikoksi. Miltähän tämä näyttää, kun taas istun työpöydän ääressä.