lauantai 27. kesäkuuta 2015

Mökkielämää


Oltiin Epun mökillä.


Siellä on aina mukavan vapaata, elämä.


"Pomoa" piti tietenkin pitää silmällä, mutta muuten oli leppoisaa.


Lenkkeiltiin ilman kahleita. Syötiin heinää


ja poimittiin kukkia.


Täällä on kuulemma paljon kauriita, mutta me ei nähty yhtään vaikka kovasti yritettiin tähystää.


Eppu piti mukanaan tällaista pelastusrengasta.


Pelastusrengasta ei tarvittu, mutta olihan se hyvä, että sellainen oli mukana.



 Välipalaakin tarjoiltiin normaalin ruuan lisäksi.
 

Perunaakin sain nappulan lisäksi; mutta kaikkea ei minulle annettu.


Koiranruokalinjalla minä olin, mutta "pomo" söi grillimakkaraa. Se tykkää grilliruoasta varmaan sen takia, kun saa sitä tosi harvoin. Minäkin tykkäisin, mutten saa koskaan.


Hyvin nukuttikin.

torstai 25. kesäkuuta 2015

Alkaako viikon päästä normaali elämä?


Viikon päästä on "pomon" kurssin lopputentti ja voisi toivoa, että täällä tapahtuisi muutakin kuin preteritiä. Älkää, kuulkaa, minulta kysykö, mikä se on, mutta sen ja niiden muiden, säännöllisten ja epäsäännöllisten. takia tässä ei saa edes nukkua kunnolla. Meidänhän piti tänä kesänä vain kävellä pitkiä lenkkejä ja nautiskella. Nyt tuskin kävellään loppukesänäkään, kun "pomolla" on tassut kipeinä.


Elle pelästyi, että minun tassut olisi kipeinä.


Minä lohdutin, että ei minussa mitään vikaa ole vaan se on tuo vanha romu, jota mummoksi kutsutaan, joka luulee olevansa liikuntakyvytön.


Elleä on siis tavattu ja lenkkejä tehty, lyhyitä. Mutta muuten ei kyllä ole ollut mitenkään hehkeää tämä koirana olo. Ihan kiitettävästi "pomo" on kotona ollut, mutta eipä ole paljon leikkinyt. Kirjojen ääressä vain nuokkuu ja kuvittelee opiskelevansa vaikka tosiasiassa vain haahuilee. Mutta sellaista se eläkeläisen elämä kait on. Yritti se liikkuakin, kun on lihonut kuin syöttösika, mutta liikuntakin jäi niiden tassujen takia. Erityisesti se jaksaa ihmetellä, kun polvi on kipeä. Ei hänellä kuulemma nivelet pauku. - No, nyt näköjään paukkuu. "Pomohan" kerää uusia kokemuksia, kait nivelkivut on myös niitä.


Mutta minähän en tietenkään valita, vaan tyydyn osaani ja menen nukkumaan. Remonttikin on vielä vaiheessa ja sänky väärällä paikalla. En voi katsella ikkunasta ulos. Lupasi "pomo" kyllä heti tentin jälkeen palauttaa makkarin oikeaan kuosiin. Sieltä ei puutu kuin ikkunoiden pesu ja "pomo" oli sitä mieltä, että osaa hän itsekin ikkunansa pestä. Sanoivat nimittäin, ettei nyt ainakaan kahteen viikkoon kannata ikkunanpesijää toivoa. Olohuone on sitten hankalampi juttu. Sinne odotetaan rapparia paikkaamaan seiniä ja ikkunanlaittajia lisäämään parvekkeen ikkunaan toisenkin lasin ja listat ulkopuolelle. Että ei paljon kannata sisustaa, kun miesarmeija jonain päivänä lampsii sisälle. Mutta ollaan me tyytyväisi, kun saatiin uudet ikkunat. Minä tykkään etenkin siitä, että tuulen ulvonta on lähes loppunut. "Pomo" tietenkin siitä ulvonnasta tykkää. 



 Mukavaa kesänjatkoa kaikille. Sienisato taitaa olla taattu, eikä kasvimaata tarvitse kastella, luonto vihertää, eikä ole liian kuuma. Ja jos ei kesä miellytä, niin voitte lohduttautua sillä, että aurinko aloitti taas matkansa kohti talvea eli kesäpäivänseisaus on takanapäin, päivät lyhenevät ja syyssateet ovat tulossa.

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Vietä erilainen juhannus

...sanoi "pomo" ja tarttui espanjan oppikirjaan


Felices fiestas de San Juan!


Oli meillä vieraitakin


mutta enimmäkseen kaksin oleiltiin.


"Pomo" sanoi, että tässähän voisi saada paineita, kun kaikkialla kysellään ja kerrotaan, miten erityislaatuinen juhla on meneillään ja miten monenlaista silloin pitäisi tehdä, mökkeilyä, grillausta, ihmisiä, uintia. Kukaan ei sano, että espanjaa pitäisi opiskella, mutta usea huomauttaa, ettei juhannusta saa yksin viettää.. Minä lohduttelin, että kaikista säännöistä pitää olle poikkeus, eikä tämä taida olla ensimmäinen sääntö josta "pomo" poikkeaa. Eikähän se yksin, kun minä olen täällä.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Tintit voimissaan


Minua ei remontit haittaa, jo sängyssä vain saa nukkua.


Sängyn paikkaa kyllä näköjään vaihdellaan koko ajan.


Meillä on avaraa, kuulasta, tyylikkääsri sisustettua.


Eilen lenkkeiltiin tuntikausia, kun ikkunamiehet olivat meillä töissä.


Onneksi oli hyvä ilma, joten päästiin rannallekin.


Tarjoilu pelasi eli juotavaa tarjoiltiin.


Tänään on muuten ollut normipäivä, mutta edelleenkin meillä on lähes kaikki huputettuna ja "pomolla" läksyt tekemättä. Tosin läksyt jäi eilen ja toissapäivänäkin, joten saa nähdä, miten espanjan käy. Ekassa tentissähän "pomo" lähes loisti. Asteikolla 1-5 sai nelosen. (Se viis on niinkuin se paras)


Se, mikä meitä erityisesti ilahduttaa, on, että tintit pärjää. Siellä ne lapset kiljui kurkku suorana. Kun mentiin parvekkeelle katsomaan, tuli äiti- tai isätintti (Niitä ei oikein erota toisistaan) katsomaan hyvin epäluuloisesti etenkin "pomoa".


Sitten tintti ilmoitti jälkikasvulle, että turpa kiinni. Ja ne vaikenivat. Tottelevaisia sanoi "pomo"  ja katsoi minua???

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Onkohan se kesä nyt...


Lämmintä ainakin oli tänään vaikka melkoisen paljon sisätiloissa oltiin. "Pomo" tuskailee sen Espanjan kanssa. Antti kyllä ehdotti, että voisi mennä ulos lukemaan, niin tuntuisi enemmän Espanjalta.


No, sisällä meillä ei ehkä ole kovin hehkeä fiilis, vaikka tuo ikkuna on jo vaihdettu. Odotetaan, että olkkarin toinenkin ikkuna ja parvekkeen ovi vaihdetaan ennen kuin kaivetaan kirjahylly taas esiin.


Keittiönkin ikkuna on vaihdettu, mutta eipä sitäkään kannata vielä siivota. 


Remonttipäivänä olin "pomon" kurssin ajan Ennin ja Ellen luona, mutta muuten olen vain kotoillut.


"Pomo" kävi ilman minua Hyvinkäällä. Siellä sisämaassa pihlajatkin kukkivat täysillä. Pihlajahan on "pomon" lemppari. Sen kukat tuo kesän tullessaan ja marjat syksyn. Syksy on yksi "pomon" lemppari vuodenaika. Muita on kesä, talvi ja kevät.


Nyt on remonttiteline jo siirretty tuohon parvekkeen puolelle. "Pomo" toivoo, että ennen juhannusta tulisi uudet ikkunat. Meidän talitintit toivoo, että teline olisi tuossa vielä pitkään. Ne käyttää sitä viedessään ruokaa poikasilleen. Se on hyvä tähystyspaikka petojen ja ihmisten - eli siis minun ja "pomon" - varalle.


Toin Pingunkin katsomaan, että kyllä tämäkin remontti on joskus ohi ja päästään peruselämään - aikanaan.

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Naisseurassa taas


Tämä olikin sellainen tyttö, että vei jalat alta.


Näettekö, mikä ryhti


ja vartalon kaaret.


Ja niin mukavia juttuja kuiskutteli korvaani.


Käytiin koirapuistossa


ja tietenkin peuhattiin heinäpellossa.


Tunnistatteko, kuka on kuka?


Kalliollakin saatiin kiipeillä, tosin tiukasssa valvonnassa, kun kolot olivat niin houkuttelevia.


Oli kyllä hieno päivä. Huomenna sitten se remontti vihdoin alkaa meilläkin.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Koiratta

Remontti saa aikaan ihme juttuja. Eilen jäin suustani kiinni naapurin kanssa tuolla pihalla. Minähän en siis hengaile naapureiden kanssa. Tervehdin tietysti ja joskus sanon jonkun säälauseen. Mutta en jää seisoskelemaan ja lörpöttelemään. Eilen jäin. Ja sain kuulla, että naapurin parvekkeen ovi ja ikkunat on huomenna vuorossa. 


Laitoin sitten aamulenkin jälkeen Mûmakin Jawan luo, koska huomenna on hirveä meteli meiulläkin ja minun on kuitenkin mentävä habla español.


Ja siinä sitten samalla laitoin tätä omaakin kämppää remonttikuntoon, kun parit minun ikkunat on samalla tasolla, että voipi olla, että minullakin joskus niitä ikkunoita. Nyt on avaraa ja valoisaa olkkarissa. Mitenkähän käy, kun on sekä makkari, että olkkari saatava avariksi.