perjantai 27. marraskuuta 2015

Kirjallinen joulukalenteri


1.12 siis alkaa joulukalenteri, josta voi voittaa pokkarin. Kyseessä on pieni tarina perusperheestä. Jokaisena päivänä tarinaan kätkeytyy yhden minun kirjahyllyssäni olevan kirjan nimi ihan sellaisena kuin se kirjan kannessa on. Jos tarinassa lukee esim. "Sinä päivänä seitsemän veljestä astui Suomenlinnan lautalle." niin oikea vastaus on Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä. Jos siellä taas lukee "Tänään keskustelin seitsemän veljeksen kanssa", se ei kelpaa, koska taivutusmuoto on väärä. Se, joka ensimmäisenä oikean kirjan kertoo, saa pisteen. Aattona sitten kerron voittajan eli sen joka kerännyt eniten pisteitä. Päivän luukku avautuu heti puolen yön jälkeen eli sekä yökukkujilla että aamuvirkuilla on etulyöntiasema. Jos joku nyt todistettavasti löytää jutusta jonkin muun kirjan kuin sen, mitä tarkoitan, hän saa puoli pistettä. Uskoisin, ettei tämä välttämättä ole ihan helppo, joten katson ensin, miten rupeaa sujumaan ja päätän sitten, milloin julkaisen oikean vastauksen. Toki kerron sen heti, jos joku osuu oikeaan. Sen jälkeen, kun oikea vastaus on ilmoitettu, ei niitä puolikaspisteitäkään jaeta. Osallistuminen kannattaa, koska täällä ei ole kovin monta lukijaa. Kysyttävää?

Ei kommentteja: